SI-nivel – Oireet ja toimintahäiriö
SI-nivelet sijaitsevat lantion seudulla, lähellä suoliluuta ja selkärangan alaosaa, ristiluun molemmin puolin. SI-nivel ei oikeastaan ole nivel, vaan ennemminkin suoliluun ja ristiluun välinen liitos.
SI-nivelen toimintahäiriö on hyvin yleinen vaiva ja erään tutkimuksen mukaan lähes kaikki vaivat, jotka liittyvät alaselkään ja iskiakseen, johtuvat juuri siitä ettei SI-nivel toimi oikein. SI- nivelen asento ja toiminta vaikuttavat suuresti alaraajan, lonkan ja alaselän toimintaan.
SI-nivelen aiheuttama toimintahäiriö ja oireet voivat vaihdella suuresti ja ne ovat yksilöllisiä. Yleisin oire on kuitenkin kipu alaselässä ja pakaroissa. Säteilevää kipua saattaa esiintyä myös takareisissä ja nivusissa. Monesti kipu tuntuu silloin kun noustaan ylös esimerkiksi tuolilta tai istutaan sille.
SI-nivelen toimintahäiriön aiheuttamia oireita ovat myös tunne siitä etteivät seisoessa jalkaterät olisikaan maassa tasaisesti ja tunne että lantio olisi kiertynyt. Voi esiintyä myös tunnetta liikkeiden toispuolisuudesta yleensäkin.
SI-nivelen toimintahäiriö johtuu usein siitä, ettei tämä liitos pystykään enää liikkuvuumaan tarpeeksi vapaasti tai se voi olla lukkiutunut. Toimintahäiriön korjaamiseksi ja kipuoireiden parantamiseksi tarvitaan yleensä lantion seudun lihasten yhtäaikainen käsittely, kokonaisvaltainen jäsenkorjaus. Tällaiseen jäsenkorjaukseen apua voi löytyä ammattitaitoiselta ja asiaan perehtyneeltä fysioterapeutilta. Fysioterapeutti voi tehdä potilaalle yksilöllisen liikuntaohjelman, jonka avulla SI-nivelestä johtuvista kivuista pääsee eroon.

Linkkejä:
Terveyskirjasto.fi
Wikipedia: Luettelo sairauksista
Neuroliitto.fi
Terveyskylä.fi: Tavallisimmat lasten sairaudet
HS: Sairaudet