Ihosyöpä – Oireet – Ihosyövän tunnistaminen

Ihossa esiintyvät kasvaimet eivät ole harvinaisia ja monet niistä ovat vaarattomia, eikä niistä ole muuta kuin ulkonäöllistä haittaa. Jotkin ihon kasvaimista voivat kuitenkin olla ihosyöpiä, pahanlaatuisia kasvaimia. Merkittävimmät ihosyöpätyypit ovat tyvisolu- ja okasolusyöpä, sekä melanooma. Vaikka ihosyövän syntyyn voi olla monta eri syytä, yksi suurimmista syistä siihen on ihon altistuminen auringonvalolle. Lisääntynyt solariumin käyttö ja auringonotto onkin lisännyt ihosyövän esiintymistä viimeisten vuosikymmenten aikana. Ihosyövän toteaminen ja muutosten havaitseminen syövän varhaisessa vaiheessa on tärkeää, jotta ihosyöpää voidaan hoitaa asianmukaisesti.

Tyvisolusyövän ja okasolusyövän alkuvaiheessa tapahtuu ihon hidasta muuttumista, jota on usein vaikea havaita heti muutoksen hitaudesta johtuen. Ihosyöpä voi esiintyä missä päin kehoa tahansa, mutta usein sitä ilmenee alueilla jotka ovat altistuneet auringonvalolle, kuten esimerkiksi käsissä tai kasvoissa. Tyvisolusyövän ja okasolusyövän oireet voivat näkyä ihossa olevina rupina, haavoina ja ihon värin muuttumisena. Ihosyöpä voi synnyttää ihoon haavan, joka ei parane.

Melanooma liittyy ihosyöpätyyppinä luomiin. Melanooma voi syntyä vanhaan luomeen, jonka seurauksena luomi voi kasvaa, sen muoto voi muuttua ja luomi saattaa alkaa kutista, verestää ja hilseillä. Myös luomen vanha ulkonäkö muuttuu ja se voi myös kovettua ja muuttua araksi. Melanooma voi syntyä iholle myös uuden luomen muodossa. Tällainen luomi voi muuttua tummasävyiseksi ja rajaltaan epätarkaksi. Luomesta voi myös erittyä visvaa ja siitä voi vuotaa myös verta.

Ihosyövän tunnistaminen tapahtuu siis havaitsemalla kehon ihon ja limakalvorajojen muutokset. Melanooman syntymisen voi havaita tarkkailemalla luomien muutoksia. Okasolusyöpä ilmaantuu usein auringon vaurioittamille alueille ihossa, mutta myös terveen näköiseen ihon kohtaan, huuleen tai se voi syntyä kroonisesta haavasta. Tyvisolusyöpä esiintyy monesti pienenä ja tasaisena ihossa olevana pahkurana, jossa voi näkyä pieniä verisuonia ja pieni kohollaan oleva viiva.

sairaudet

Linkkejä:
Terveyskirjasto.fi
Wikipedia: Luettelo sairauksista
Neuroliitto.fi
Terveyskylä.fi: Tavallisimmat lasten sairaudet
HS: Sairaudet