Glaukooma eli silmänpainetauti – Oireet ja hoito

Silmänpainetaudiksi eli glaukoomaksi kutsutaan silmän sairautta, joka johtaa näkökentän hämärtymiseen ja sumenemiseen. Tämä johtuu näköhermovauriosta, joka syntyy liian korkeasta silmänpaineesta ja pupillan kovertumisesta. Pahimmillaan glaukooma voi johtaa sokeutumiseen.

Glaukooman riskitekijöihin ja sairauden syntymiseen vaikuttaa muun muassa kohonnut silmänpaine, mykiön hilseytystauti, silmänpohjan ikärappeuma, likitaitteisuus ja henkilön ikä. Glaukoomia on monia erilaisia tyyppejä. Näitä ovat primaarinen avokulmaglaukooma, sekundaarinen glaukooma, kongenitaalinen glaukooma, sulkukulmaglaukooma ja absoluuttinen glaukooma. Viimeisin glaukoomatyyppi tarkoittaa sairauden vuoksi silmän sokeutumista.

Glaukooman tyypillisiä oireita silmässä ja silmän alueella voivat olla silmänpaine, kutina, kuivuus, vetisyys, punoitus, kirvely, valonarkuus, päänsärky ja näkökyvyn vaihtelut.

Glaukooman etenemistä voidaan tutkia nykyään ainakin jossain määrin kolmiulotteisen kuvantamismenetelmän avulla, jolla mitataan näköhermon pään muotoa. Hoitokeinoina sairauden etenemisen estämiseksi käytetään ensisijaisesti lääkkeitä, joita on monia erilaisia. Yleinen lääkeaine simänpaineen hoitoon on timololi. Myös pilokarpiini on paljon käytetty lääke glaukooman hoidossa. Silmätippojen käyttö silmänpainetaudin hoidossa on tärkeää. Muita glaukooman hoitokeinoja ovat laserhoito ja leikkaushoito.

Laserhoidosta on yleensä apua glaukoomapotilaalle, mutta hoidon vakitukset ovat kuitenkin väliaikaisia. Laserhoidosta saatava hyöty kestää kuitenkin useamman vuoden ajan. Laserhoidon jälkeinen seuranta on tärkeää.

Leikkaushoidon tarkoituksena on paineen alentaminen silmässä ja useimmiten nesteen virtauksen parantaminen ulos silmästä. Leikkauksella ei kuitenkaan pystytä palauttamaan glaukooman aikaisemmin vaurioittamaa näkökykyä.

Glaukoomasta kärsivän henkilön tulisi suojata silmiään kirkkaalta valolta, kuten auringon paisteelta ja kirkkailta valaisimilta. Potilaan tulisi myös välttää olemasta pitkiä aikoja pimeissä tai hämärissä paikoissa, sillä niistä valoisampaan ympäristöön tultaessa kestää usein kauan ennen kuin glaukoomasta kärsivän henkilön näkö palautuu ja tottuu valoon.