Eteisvärinä – Oireet ja hoito – Flimmeri
Sydämen rytmihäiriöistä yleisin on eteisvärinä (fibrillatio atriorum). Häiriötä kutsutaan usein tavallisessa puhekielessä flimmeriksi.
Eteisvärinää esiintyy pääasiassa yli 65-vuotiailla ihmisillä, joista 10% sairastaa sitä pysyvästi. Eteisvärinä rytmihäiriönä johtuu siitä, etteivät sydämen eteiset supistu säännöllisesti vaan ne supistuvat sattumanvaraisesti eri tahtiin. Eteisen kohtien voidaan ajatella värisevän. Sähköimpulssit sydämessä liikkuvat satunnaisesti kammioiden puolelle. Tämän takia syke ei ole säännöllinen ja tasainen.
Eteisvärinä ei yleensä haittaa juuri mitenkään tavallista elämää, vaikka häiriön vuoksi sydämen pumppausteho vähän heikkeneekin.
Eteisvärinän oireet vaihtelevat paljon. Ei ole mitenkään erikoista, ettei potilas huomaa lainkaan epäsäännöllisyyttä rytmissä. Eteisvärinä saatetaan huomata vasta lääkärin vastaanotolla tarkastuksessa sattumalta. Epäsäännöllinen syke on kuitenkin usein sen verran voimakas, että sen suurin osa potilaista tuntee rinnassaan. Aluksi eteisvärinän syke voi monesti olla niin tiheä, että se aiheuttaa huimausta, ahdistusta ja vaikuttaa myös tavalliseen suorituskykyyn. Värinä voi ilmaantua myös nopeasti kohtauksina, joka voi tuntua rytmihäiriöstä kärsivältä todella häiritsevältä. Myöhemmin eteisvärinän aiheuttaman häiriön rytmi yleensä hidastuu joko itsestään tai hoidon avulla.
Eteisvärinä ei ole vaaraton sydämen rytmihäiriö, vaan se voi pahimmassa tapauksessa johtaa vaikeaan aivohalvaukseen. Tämä johtuu siitä, että sydämen värisevään vasemmanpuoleseen eteiseen voi syntyä verihyytymä, joka monesti lähtee veren mukana liikkeelle ja saattaa kulkeutua lopulta aivovaltimoihin.
Vasta syntyneen eteisvärinän hoitomuotona käytetään yleensä rytminsiirtoa, jolla epäsäännöllinen värinä pyritään saamaan normaaliksi. Tällöin useimmiten potilas nukutetaan ja rytmi käännetään normaaliksi sähköisesti. Eteisvärinään voidaan myös käyttää lääkehoitoa, jolloin lääkkeinä käytetään rytmihäiriölääkkeitä kuten Multaq ja Trombocor.
Vaikka epäsäännöllinen eteisvärinä voidaankin melko helposti palauttaa normaaliksi, rytmihäiriöllä on taipumus uusiutua.

Linkkejä:
Terveyskirjasto.fi
Wikipedia: Luettelo sairauksista
Neuroliitto.fi
Terveyskylä.fi: Tavallisimmat lasten sairaudet
HS: Sairaudet