Astma – hengitysvaikeudet – oireet ja hoito
Astma eli keuhkoputkien limakalvojen tulehdussairaus aiheuttaa etenkin keuhkoputkien ahtautumista. Ahtautuminen hankaloittaa hengittämistä ja sen syntyyn johtavat erilaiset ärsykkeet kuten esimerkiksi kylmä ilma, stressi, liikunta, tietyt ruoka-aineet ja erilaiset pölyt. Keuhkoputkien pinnoille syntyy paksua limaa. Astman ja siihen liittyvän keuhkoputkien ahtautumisen ja keuhkojen tulehtumisen perimmäisenä syynä on henkilön virheellinen ja liian herkkä immuunireaktio. Astman eri muodot jaetaan astman aiheuttajan mukaan allergiseen astmaan, atooppiseen astmaan ja rasitusastmaan. Allerginen astma voi vaivata vain keväällä ja kesällä siitepölyaikaan ja rasitusastma vain fyysisen rasituksen aikaansaamana.
Astman ensimmäinen oire on usein pitkään jatkunut yskä, joka vaivaa varsinkin öisin. Tyypilliset astman oireet yskän lisäksi liittyvät hengittämisen vaikeutumiseen, joka ilmenee hengityksen vinkumisena ja vaikeutena hengittää sisään ja ulos.
Astmaa voidaan hoitaa hengittämällä inhalaattorin eli astmapiipun kautta lääkettä sumutteena suoraan keuhkojen limakalvoille. Tällöin myös mahdolliset sivuvaikutukset pysyvät pieninä eikä lääkettä tarvitse annostella suuria määriä. Astman hoidossa voidaan vaihtoehtoisesti käyttää verenkierron avulla vaikuttavia nielaistavia tabletteja tai oraaliliuosta. Astman hoidon tarkoituksena on estää tulehdusten syntymistä keuhkoissa sekä laajentaa keuhkoputkia.
Astmaa sairastaa yli 18-vuotiaista noin 6%, joista suurella osalla astma esiintyy niin lievänä ettei se vaadi jatkuvaa hoitoa. Astma on helposti periytyvä, sillä vain jos toisella vanhemmista on taipumusta herkistyä elinympäristön allergeeneille lapsen riski saada astma on 50%.

Linkkejä:
Terveyskirjasto.fi
Wikipedia: Luettelo sairauksista
Neuroliitto.fi
Terveyskylä.fi: Tavallisimmat lasten sairaudet
HS: Sairaudet