Ampiaisen tai mehiläisen piston hoito

Jos ampiainen tai mehiläinen on pistänyt esimerkiksi aikuisen terveen henkilön käteen ampiaisen piston hoito voidaan suorittaa seuraavasti. Jos ampiaisen pistin on jäänyt ihoon, se poistetaan ihosta esimerkiksi pinsetillä. Pistin voi pudota kuolleen ampiaisen mukana myös itsestään maahan. Pistokohtaa voidaan painella kylmällä kääreellä. Vaikka pistoskohta saattaa aiheutaa kutinaa, sitä tulisi välttää raapimasta.

Jos ampiainen pistää suuhun, nieluun tai kaulaan, on hyvä hankkiutua lääkäriin pian, sillä piston aiheuttama turvotus hengitysteissä voi vaarantaa hengityksen.

Henkilö on saattanut saada aikaisemminkin useita ampiaisen tai mehiläisen pistoksia ja herkistynyt hyönteisen piikin myrkylle, ja olla näin ollen allerginen ampiaisen ja mehiläisen pistoille. Tällöin uusi ampiaisen pisto voi aiheuttaa allergisen reaktion, joka voi olla hengenvaarallinen. Tätä varten on olemassa reseptilääkkeenä saatavaa adrenaliinia, joka toimii vastalääkkeenä allergiselle reaktiolle.

Lääkäriin tulisi mennä silloin, kun ampiainen pistää pientä lasta, raskaana olevaa naista tai iäkästä huonokuntoista henkilöä, sekä myös siinä tapauksessa jos pisto osuu suuhun (esim. kieleen), kaulaan tai silmään. Lääkärille tulee myös hankkiutua heti jos ampiaisen pisto aiheuttaa voimakasta turvotusta, hengenahdistusta ja kuumeilua tai jos piston saanut henkilö on allerginen mehiläisen tai ampiaisen pistoille.

Vaikka kyseessä olisi terve aikuinen henkilö, mutta jos hän on saanut useita pistoksia yhtä aikaa, tulisi myös tällöin mennä lääkäriin tarkastettavaksi. Mehiläis- tai ampiaisparvi on saattanut hyökätä henkilön kimppuun esimerkiksi tämän astuessa vahingossa katolla olevan ampiaispesän päälle.

sairaudet

Linkkejä:
Terveyskirjasto.fi
Wikipedia: Luettelo sairauksista
Neuroliitto.fi
Terveyskylä.fi: Tavallisimmat lasten sairaudet
HS: Sairaudet