Aivoverenkiertohäiriö – AVH – oireet ja hoito
Aivoverenkiertohäiriö on vaarallinen verenkiertohäiriö aivoissa joka ei ole harvinainen, sillä se on kolmanneksi yleisin kuolemaan johtava syy. Aivoverenkiertohäiriölle altistuneista henkilöistä yli kolmannes kuolee. Aivojen verenkiertohäiriön seurauksena voi tapahtua aivohalvaus, aivoinfarkti tai TIA. Aivoverenkiertohäiriön taas voi aiheuttaa valtimotukos aivoissa tai verenvuoto aivoissa. Yleisimmin aivoverenkiertohäiriöitä esiintyy iäkkäillä ihmisillä.
Aivoverenkiertohäiriön oireita ovat tyypilliset aivoissa tapahtuvan poikkeustilan oireet kuten muun muassa näön hämärtyminen, kova päänsärky, yhtäkkiä tapahtuva heikkous raajoissa, näön sumeneminen, liikkumisen vaikeus sekä puhumisen ja puheen ymmärtämisen vaikeus. Näiden lisäksi voi myös esiintyä vakavampia oireita kuten esimerkiksi rajuja mielialamuutoksia, muistikatkoksia, tahdonalaisten lihasten hallitsemattomuutta, voimakasta pahoinvointia, tajunnantason alenemista ja jopa halvauksia.
Aivoverenkiertohäiriötä voidaan hoitaa hoidolla, jonka tarkoituksena on pääasiassa estämään uusien häiriöiden syntymistä aivoissa. Aivoverenkiertohäiriöstä kärsinyttä henkilöä myös kuntoutetaan niin, että hänen toimintakykynsä palautuisi paremmaksi. Potilas voidaan myös joskus leikata, jos henkilö on riittävän hyvässä kunnossa ja leikkauksen kohteena oleva verenpurkauma sijaitsee sellaisessa paikassa että leikkaus voidaan suorittaa.
Aivoverenkiertohäiriön seurauksena voi tapahtua aivoinfarkti, tätä hoidetaan liuotushoidolla, jonka tarkoituksena on avata tukossa oleva verisuoni. Uusien verihyytymien estämiseksi käytetään verenohennuslääkkeitä ja uusien tukosten estämiseksi aspiriinia.

Linkkejä:
Terveyskirjasto.fi
Wikipedia: Luettelo sairauksista
Neuroliitto.fi
Terveyskylä.fi: Tavallisimmat lasten sairaudet
HS: Sairaudet