Aivokasvain – hyvän- ja pahanlaatuinen kasvain – oireet ja hoito
Aivokasvain on nimensä mukaisesti aivoissa sijaitseva kasvain. Tämä kasvain voi olla joko pahanlaatuinen tai hyvänlaatuinen. Kummankin osuus aivokasvaintapauksista jakautuu kutakuinkin tasan. Yksi tavallisimmista aivokasvaimen aikaansaamista oireista on pitkään jatkunut päänsärky. Muita samaan aikaan tapahtuvia oireita voivat olla yleinen pahoinvointi, huimauksen tunne ja pyörtyily. Kasvain aivoissa voi saada aikaan myös pimeitä aukkoja muistiin ja muutoksia käytökseen.
Yleisimmät aivokasvaimet ovat nimeltään astrosyyttisiä glioomeja, jotka jaetaan neljään luokitukseen niiden pahanlaatuisuuden mukaan.
Pahanlaatuinen aivokasvain on syöpä ja pahimmillaan se voi tappaa jo muutamassa kuukaudessa. Tällaisia todella pahanlaatuisia kasvaimia ovat glioblastooma ja anaplastinen astrosytooma, joiden käsittelemiseksi ja potilaan eliniän pidentämiseksi ei ole vielä pystytty kehittämään hoitokeinoa.
Hyvänlaatuinen aivokasvain voi olla oireeton jopa vuosikausia ja se voidaan usein poistaa leikkauksen tai sädehoidon avulla. Riippuu aivokasvaimen sijainnista ja koosta, kuinka oireellinen kasvain on. Vaikka aivokasvain olisikin hyvänlaatuinen, se voi sijaita sellaisessa paikassa aivoissa, ettei sitä voida poistaa. Tässä tapauksessa potilaan ennuste saattaa olla huono vaikka kasvain olisikin hyvänlaatuinen.
Aivokasvaimen aiheuttamia oireita voivat olla päänsäryn ja edellä mainittujen oireiden lisäksi myös vakavasti kuuloon ja näköön vaikuttavat oireet. Näitä oireita voivat olla tinnitus korvissa, silmän sokeutuminen yllättäen, aistiharhat ja kuulon menettäminen.

Linkkejä:
Terveyskirjasto.fi
Wikipedia: Luettelo sairauksista
Neuroliitto.fi
Terveyskylä.fi: Tavallisimmat lasten sairaudet
HS: Sairaudet